Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Martat panivat toimeksi ja rakensivat oman Suojapirtin

Heinäsuo sai oman marttayhdistyksen 1949

Neljätoista puuhakasta naista perusti itsenäisyyspäivänä 1949 Heinäsuolle oman marttayhdistyksen. Helmi Salmisen johtamana uusi yhdistys aloitti toimintansa ripeästi, jo ensimmäisenä toimintavuonna olivat ohjelmassa marttaillat jäsenten kodeissa, esitelmätilaisuudet, iltamat Santaveräjän majalla ja joulumyyjäiset sekä pikkujoulu. Lisäksi pidettiin sääntömääräinen kokous ja johtokunta kokoontui neljä kertaa. Perustivatpa martat myös huvitoimikunnan, jonka tehtävänä oli ohjelman järjestäminen iltamiin ja muihin tilaisuuksiin.

Heti alkuun hankittiin myös kaikenlaista hyödyllistä kuten kahvikalusto ja hyönteismyrkkyruisku. Heinäsuon marttojen toiminta sai kyläläiset liikkeelle ja tilaisuuksiin osallistuttiin joukolla. Ensimmäisenä vuonna oli yhteensä 23 marttailtaa, joissa oli 83l henkeä eli keskimäärin 36 iltaa kohden. Yleisöennätys oli 55, Taimi ja Jalo Järvisen kodissa maaliskuussa 1950. Tennilän Ripeyden majan iltamatkin keräsivät ison yleisömäärän, 190 henkeä.

Tavoitteena oma talo

Kyläläisten innostus ja tuki valoi marttoihin uskoa toiminnan tarpeellisuudesta ja samalla heräsi ajatus omasta talosta. Sitä mukaa kun yhdistykselle kertyi varoja marttailloista, iltamista ym. toiminnasta, voimistui haave omista kokoontumistiloista. Asia oli ensimmäisen kerran virallisesti esillä Vuorisella 10. helmikuuta 1952 pidetyssä yhdistyksen vuosikokouksessa. Toimintasuunnitelmassa oli maininta, että johtokunta hoitaa maanhankinta-asiaa eteenpäin. Heti vuosikokouksen jälkeen pidetyssä kokouksessa johtokunta asetti maanhankinta- ja rakennustoimikunnan, johon valittiin Maissi ja Lauri Haapala, Lyyli Salila, Veli Ahola ja Kalle Sunell. Samalla johtokunta päätti järjestää laskiaisena tukkitalkoot. Talkoot pidettiinkin suunnitelman mukaan ja ne onnistuivat hyvin. Tukkeja saatiin yli kahdestakymmenestä talosta. Sunellin sahalla oli vilskettä, kun isännät toivat tukkeja, jotka samantien talkoilla sahattiin. Talkootarjoilu sahtineen oli talo-Sunellilla. Myöhemmin laudat myytiin ja niistä tuli rahaa 36 000 markkaa, mikä oli mukava pesämuna talohanketta varten. Myös toiminnasta kertyi tuloja ja vuoden 1952 lopulla martoilla eli rahavaroja 62 367 markkaa.

Maanhankinta-asia oli vireillä, syksyltä 1952 on pöytäkirjoissa merkintä: päätettiin kysyä Salilalta ja Riihiseltä maa-aluetta. Kysyjiksi valittiin Veli Ahola ja Lauri Haapala. Maa-alueen suuruudeksi päätettiin 2000 neliömetriä. Toimintakertomus vahvistaa, että maanhankinta on ollut vireillä ja päämääränä on ollut varojen kartuttaminen ensin tonttia varten. Maakauppoihin martat eivät kuitenkaan vielä päässeet, sopivaa tonttia ei ollut myynnissä, eivätkä rahatkaan vielä riittäneet. Asiaa ei kuitenkaan haudattu kokonaan, vaan sitkeästi martat hankkivat lisävaroja, jotta päämäärä joskus toteutuisi.

Suojeluskunnan varoista rahaa tontin ostoon

Vuosi vuodelta rahaa kertyi lisää, mutta tontin ostamiseen ja rakentamiseen ne eivät riittäneet. Myöskään monet avustusanomukset eivät johtaneet toivottuun tulokseen, mutta vuonna 1957 Heinäsuon marttayhdistys sai Hollolan lopetetun Suojeluskunnan varoista, jotka jaettiin hollolalaisille yhdistyksille jäsenmäärän mukaan, 278 500 markkaa. (Jäseniä marttayhdistyksellä oli silloin 76.) Vuoden 1957 lopussa Heinäsuon marttayhdistyksen rahavarat olivat lähes 600 000 markkaa. Suojeluskuntavarojen saaminen rohkaisi lopulta marttoja käynnistämään talohanke. Vuosikokouksessa 12. helmikuuta 1958 päätettiin pitkän keskustelun jälkeen ostaa noin 2000 neliömetrin määräala maanviljelijä Kalle ja Hilma Sunellilta hintaan 100 markkaa neliömetriltä. Kulmalakin oli tarjonnut tonttia, mutta hintaa pidettiin liian korkeana. Yhdistys oli kysynyt tonttia myös Markkolalta ja Haakilta, mutta he eivät myyneet. Kokouksessa Sanna Kiljunen Kantolasta lupasi maata puolet halvemmalla kuin Sunell, mutta lopulta kokous päätyi kylän keskellä Toimi ja Olavi Sunellin talojen välissä sijaitsevaan maa-alueeseen.

Suo ja pirtti

Tonttikauppa tehtiin 25. helmikuuta 1958 Sunellilla, samantien tontti erotettiin. Kaupan vahvisti ja lohkomisen toimitti maanmittausinsinööri Veikko Kautto. Marttojen puolesta oli paikalla toimikunta, johon kuuluivat Tyko Harju, Urho Nojanen, Martti Mantere, marttayhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Jokela ja sihteeri Annikki Ahola. Lohkomisessa avustivat Oiva Sunell, Veli Ahola ja Matti Raatikainen. Samalla erotettiin myös Olavi Sunellin tontti. Toimitus kesti kaikkiaan kuusi tuntia. Marttayhdistys maksoi samalla tontin hinnan 200 000 markkaa Kalle ja Hilma Sunellille. Nimiehdotuksia tontille oli kymmenkunta, joista valittiin Veli Aholan ehdotus Suojapirtti. Nimi juontuu sanayhtymästä suo ja pirtti, olihan tontti suon reunassa ja sille oli tarkoitus rakentaa marttapirtti.

Perustus valmiiksi syksyllä 1958

Heti samana keväänä martat panivat toimeksi, että talohanke lähti etenemään. Rakennusmestari Viljo Rajala teki martoille kaksi erilaista talosuunnitelmaa, toisessa oli kerrosalaa 300 neliötä ja toisessa 187 neliötä. Kun tontin rakennusoikeus riitti vain pienempään vaihtoehtoon, tuli se lopulta valituksi. Puurakenteisen seurantalon huoneistoneliöalaksi tuli 160 neliötä ja päämitoiksi 12,5 x 15 metriä. Hollolan rakennuslautakunta hyväksyi piirustukset 5. päivä toukokuuta 1958. Rakennuslupa-asiat olivat nyt kunnossa ja työt voitiin aloittaa. Veli Ahola ja Matti Raatikainen ottivat vastuulleen rakennushankkeen läpiviemisen. Alustava kustannusarvio oli oli 3,8 miljoonaa markkaa, mutta tämä ei Heinäsuon marttoja pelottanut, vaikka olikin tiedossa, että marttayhdistyksen omat rahat eivät riittäneet kuin talohankkeen alkuunsaattamiseen. Marttoja rohkaisi se, että koko kylä oli hankkeen takana.

Heti kesällä martat ryhtyivät hankkimaan lisää rahaa. Kolmella listalla keräsivät touhukkaat naiset rahaa ympäri Hollolaa ja syksyllä lähetettiin vielä kerjuukirjeet 11 marttayhdistykselle, Lahden Seudun Osuuskassalle, Lahden Osuuskaupalle ja Kauppakunnalle. Lahjoituksia kertyikin lopulta 138 000 markkaa, suurimman yksittäisen summan antoi Osuuskassa.

Työt tontilla alkoivat heti keväällä, syksyllä ajettiin soraa ja aloitettiin varsinaiset rakennuksen pohjatyöt. Osa tästä tehtiin talkoilla ja osa teetettiin kylän miehillä palkkatyönä. Olipa työmaalla koneitakin. Tapio Jokela kaivoi pohjan kaivinkoneellaan ja Mäntsälän Maarakennustyön kone teki maansiirtotöitä. Sokkelitarpeet ostettiin Toimi Sunellin kyläkaupasta, sementtiä meni 260 säkkiä. Ennen talvea oli sokkeli valettu.

Heti ensimmäisenä rakennusvuonna kului martoilta talohankkeeseen 704 524 markkaa. Kun tästä vähentää tontin hinnan, perustukset ja kaupanvahvistuksen, jää varsinaisiksi rakennusmenoiksi 1 496 024 markkaa. Vuoden 1958 lopussa marttayhdistyksen kassa oli huvennut lähes tyhjäksi, rahavaroja oli enää 35 714 markkaa. Edessä oli tilanne, että oli saatava lisää rahaa tai keskeytettävä rakennushanke toistaiseksi. Martat yrittivät kaikin keinoin hankkia lisää varoja, mutta rahansaanti oli tiukassa. Veikkausvoittovaroistakaan ei herunut vuosia kestäneestä yrityksestä huolimatta mitään,

Kioskilla hankittiin talorahoja

Keväällä 1959 marttayhdistys päätti ryhtyä pitämään kioskia Suojapirtin tontilla. Matti Raatikainen rakensi komean kioskin ja Liisa Reini otti hoidettavakseen kioskinpidon. Kauppa kivi hyvin ja ensimmäisen vuoden tuotto oli tyydyttävä. Rakennustyömaalla oli hiljaista, perustukset odottivat valmiina ja odottelivat rakentajia. Vuosi 1960 oli edelleen hiljainen, mutta 1961 alkoi tapahtua. Suojapirtti saatiin harjaan ja se sai suojakseen peltikaton. Kattoakin varten oli järjestettävä keräys. Ennen talven tuloa ulkoseinät maalattiin valkoisella öljymaalilla. Jälleen oli päästy askel eteenpäin, mutta rahatkin olivat taas kerran lopussa. Alkoi vaihe, jolloin Suojapirtin työmaalta ei juuri kolketta kuulunut. Marttojen talohanke odotti parempia aikoja. Martat eivät kuitenkaan lannistuneet. Uusi puheenjohtaja Sointu Saarela pani toimeksi johtokunnan kanssa, toiminnalla kerättiin lisää rahaa ja anottiin veikkausvoittovaroja. Nuoriso-ohjaaja Eero Toukonen auttoi anomusasioissa ja naapurikylien Tennilän ja Herralan yhdistykset antoivat anomusten tueksi puoltavia lausuntoja talon tarpeellisuudesta. Talotoimikunnassa olivat tähän aikaan Veli Ahola, Martti Mantere, Urho Nojanen, Matti Raatikainen ja Tyko Harju.

Tukkitalkootkin oli taas järjestettävä. 23. maaliskuuta 1962 oli isot tukkitalkoot. Kutsua noudatti yli 30 taloa, puita kertyi iso kasa, mutta puutavaraa tarvittiinkin vielä paljon. Tämänkin jälkeen oli pidettävä vielä kahdet tukkitalkoot, ennen kuin talo alkoi olla valmiina. Viimeiset talkoot l. helmikuuta 1965 tuottivat yli 100 pätkää, tukinlahjoittajia oli 34.

Vuoden 1964 alussa talo oli edelleen siinä vaiheessa kuin se oli 1961-1962 vaihteessa. Hämeen läänin urheilulautakunnalle lähetetyssä avustusanomuksessa rakennusmestari Rajala arvioi rakennustyön loppuunsaattamisen maksavan vielä 26 000 markkaa. Edessä olivat kaikki sisätyöt sisä- ja väliseinien laudoituksesta yläpohjan valamiseen ja laudoittamiseen. Talosta puutuivat vielä myös hormit, lattiapinnat, ikkunat, ovet, seinä- ja kattopinnat, sähkö ja vesijohto sekä viemäri. Käytännössä talosta olivat valmiina vain perustus, ulkoseinät ja katto.

 

Marraskuussa 1963 oli Heinäsuon Suojapirtti vielä pahasti keskeneräinen. Martoilta olivat rahat lopussa ja piti taas odotella.
Kuva: Heinäsuon marttayhdistyksen kokoelmat.Marraskuussa 1963 oli Heinäsuon Suojapirtti vielä pahasti keskeneräinen. Martoilta olivat rahat lopussa ja piti taas odotella. Kuva: Heinäsuon marttayhdistyksen kokoelmat.

Veikkausvoittovaroilla eteenpäin

Uuden sysäyksen talohanke sai sen jälkeen, kun lopulta syksyllä 1964 tuli ilmoitus, että opetusministeriö oli myöntänyt veikkausvoittovaroista 3000 markkaa. Rahoilla hankittiin muun muassa ikkunat ja ovet, jotka olivat Oululaisen vanhasta ravintolasta Rautatienkatu 11:stä. Kun vielä kahtena vuonna tuli veikkausvoittovaroja yhteensä 5000 markkaa, etenivät rakennustyöt pikkuhiljaa. Vuoden 1964 lopussa arvioitiin talon valmiusasteeksi 65 prosenttia, mutta seuraavana vuonna päästiin taas vähän eteenpäin. Keväällä 1966 oltiin jo niin pitkällä, että 6. toukokuuta valettiin lattia. Talkoissa oli l6 miestä, Aino Raatikainen ja Annikki Ahola järjestivät muonituksen Raatikaisella. Betoni tehtiin ruukkimyllyllä ja valutyö kesti noin kuusi tuntia. Erkki Sunell on muistellut talkoita kovaksi urakaksi.

Pitäjänsanomissa oli 1. marraskuuta 1966 kirjoitus ja kuva valmistumassa olevasta Heinäsuon Suojapirtistä. Otsikkona oli Heinäsuon marttatalo saataneen pian valmiiksi. Kirjoituksessa lupailtiin jo kevääksi tupaantuliaisia. Ne kuitenkin jäivät vielä silloin pitämättä, koska talo ei valmistunut suunnitelmien mukaan. Edessä oli pieni levähdystauko, mutta keväällä 1968 alkoi taas tapahtua, purutettiin ja levytettiin seiniä ja Erkki Sunell aloitti sähkötyöt. Talkoita oli ahkeraan.

Talo vihdoin valmiiksi 1969

Varsinainen loppukiri talourakassa alkoi 1969, jolloin Heinäsuon marttayhdistys täytti 20 vuotta. Vuosikokouksessa tehtiin päätös, että talo kunnostetaan itsenäisyyspäivään mennessä, jolloin yhdistys viettää 20-vuotisjuhlaansa. Lisää puhtia antoi se, että samana vuonna päättyi Heinäsuon kansakoulun toiminta. Kyläläiset päättivät, että talo oli saatava valmiiksi kun koulukin loppui.

Isompia töitä olivat lattioiden rakentaminen, sähkötyöt, sisämaalaus, sisäikkunoiden asennus ja erilaiset viimeistelyt. Talkoita riitti, mutta kylän miehet olivat innolla mukana tässä. Urakkaa helpotti, että myös nuoriso oli auttamassa talonrakentajia. Nurkkamaijan mukaan talon lopputöihin osallistui 32 miestä, työtunteja kertyi syksyn aikana 780. Eniten talolla ahersi Erkki Sunell, jolle tunteja tuli 171. Hyvänä kakkosena oli Veli Ahola 158 tunnilla, hän oli alusta lähtien talotyömaan "vastaava johtaja". Naisilla oli myös kiirettä. Yhdistyksen puheenjohtaja Anni Sunell piti koko syksyn yksityistä koulua Tennilän Tiilen tiloissa ja siinä ohessa touhusi, että talo valmistuisi. Naisväki teki kaikki sisämaalaukset, töissä eli 11 marttaa, joille kertyi talkootunteja yhteensä 84. Lisäksi martat hoitivat työväen kahvituksen.

Työtä ja touhua riitti jokaiselle. Erkki Sunell muistaa, että syyskuusta marraskuun lopulle melkein asuttiin talolla. Lähes joka ilta oli väkeä töissä. Erkki veti sähköjä ja johti yhdessä Aholan kanssa töitä. Keittiökin oli vielä saatava kuntoon ennen juhlia. Keittiökaappeja ei ehditty hankkia, mutta puuhella sentään saatiin. Talon lämmittämistä varten ostettiin kaksi vanhaa öljykaminaa. Vielä kaikessa kiireessä oli tehtävä penkitkin. Myös ne Erkki Sunell ahkeroi kaiken muun ohella. Naiset hoitivat muun sisustuksen, hankkivat verhot ja muuta tarpeellista.

Avajaiset itsenäisyyspäivänä 1969

Talo valmistui itsenäisyyspäivään 1969 mennessä siihen kuntoon, että Heinäsuon marttayhdistys voi viettää 20-vuotisjuhlansa omalla Suojapirtillään. Juhlasta muodostui mukana olleiden mieleen jäänyt tapahtuma.

 

Vihdoin 6.12.1969 voitiin viettää Suojapirtin avajaisia. Talo oli täynnä väkeä ja tunnelma oli korkealla.
Kuva: Heinäsuon marttayhdistyksen kokoelmat. Vihdoin 6.12.1969 voitiin viettää Suojapirtin avajaisia. Talo oli täynnä väkeä ja tunnelma oli korkealla. Kuva: Heinäsuon marttayhdistyksen kokoelmat.

Tunnelmaa viritti arvokas ohjelma; marttojen kvartetti esitti Annikki Aholan sanoittaman juhlalaulun, Rauha Metsälä lausui Kaarlo Sarkian runon "Viimeinen sirkka", Liisa Harju lauloi. Juhlassa esiintyivät myös Heinäsuon yksityisen kansakoulun oppilaat esittäen laulut "Orvokkini tummasilmä" ja "Tähtöset loistaa", Ritva Metsälä lausui Oiva Paloheimon runon "Martoille Martanpäivänä". Juhlassa, joka oli kerännyt talon täyteen väkeä, muisteltiin marttatoiminnan eri vaiheita Heinäsuolla. Annikki Ahola esitti historiikin.

 

 

Avajaisissa oli myös kuusi Heinäsuon Marttojen perustajäsentä:
Lyyli Salila (vas), Aino Raatikainen, Maissi Haapala, Hilma Sunell, Annikki Ahola ja Terttu Nojanen.
Kuva: Heinäsuon marttayhdistyksen kokoelmat.Avajaisissa oli myös kuusi Heinäsuon Marttojen perustajäsentä: Lyyli Salila (vas), Aino Raatikainen, Maissi Haapala, Hilma Sunell, Annikki Ahola ja Terttu Nojanen. Kuva: Heinäsuon marttayhdistyksen kokoelmat.Heinäsuon martoilla oli syytä tyytyväisyyteen, vuosien haave oli vihdoin toteutunut ja yhdistyksellä oli oma velaton talo. Enää ei kuulunut arvostelua ja epäilyjä talohankkeen toteutumisesta. Pitkä uurastus oli tuottanut tulosta, pienellä kyläkunnalla oli nyt oma kokoontumistila. Monissa kylissä tähyiltiin hieman kateellisina Heinäsuolle, jonka asukkaat olivat näyttäneet, että yhteistyöllä voidaan pienessäkin kylässä saada suuria aikaan.

Talkoita riitti edelleen

Juhlan jälkeen alkoi arki ja talossakin oli vielä kaikenlaista tehtävää. Vuoden 1970 alussa pidetyssä katselmuksessa merkittiin Suojapirtin valmiusasteeksi 98; talosta puuttuivat ulkoportaiden katelipat ja sisätiloissakin oli pieniä viimeistelyjä tekemättä. Vähitellen loputkin työt saatiin tehdyksi; ulkorappujen katteet ja kaiteet valmistuivat 1971 ja sähkölämmitys asennettiin 1973, jolloin talo myös sai puhelimen, kun marttayhdistys vuokrasi tontiltaan paikan kylän puhelinkeskukselle.

Kesällä 1973 talo sai myös uuden ulkomaalauksen, joka tietysti tehtiin talkoilla. Maalaustyö vietiin läpi vajaassa viikossa ja tässä oli 16 talkoolaista. Vielä samana syksynä Erkki Sunell muurasi lahjoitustiilistä kellarin riventeerauksen. Veden saannissa oli vähän vaikeuksia, aina 1970-luvun puoleenväliin talo oli kantoveden varassa. Sitten Erkki Sunell lopulta sai vesiasian järjestymään. Keittiön nurkasta työnnettiin putki syvälle maahan ja vihdoin vettä alkoi tulla. Monta konstia kuitenkin tarvittiin, ennen kuin vedentulo alkoi. Vähitellen talon kalustekantakin parani; puuhella muuttui sähköhellaksi, keittiöön hankittiin astiakaapit ja juhlasaliin pikkupöytiä ym. Talo alkoi olilla kunnossa.

Kesällä 1985 talo maalattiin uudelleen sekä ulkoa että sisältä, maalaukseen saatiin opetusministeriltä seurantaloavustusta 4000 markkaa. Aluksi talo piti maalata vain ulkoa, mutta kun rahoja ja työintoakin riitti, maalattiin myös sisätilat kattoa myöten. Anni Sunell teki oviin oikean kimröökisekoituksen.

Sisävessat

Aurinkoinen sää suosi maalaustalkoita heinäkuussa 1985.
Kuva: Heinäsuon marttayhdistyksen kokoelmat.Aurinkoinen sää suosi maalaustalkoita heinäkuussa 1985. Kuva: Heinäsuon marttayhdistyksen kokoelmat.

Ennen pitkää myös vaatimukset kasvoivat. Varsinkin talvella oli ikävä käydä vanhasta kioskista tehdyssä puuseessa ja vähitellen alettiin haaveilla vesivessoista sisätiloihin. Avustusanomukset laitettiin sisälle ja heti ensimmäisella kerralla tärppäsi, opetusministeriä antoi varoja 30 000 markkaa. Tapio Raikas teki talkootyönä perustukset ja syksyllä 1989 alkoivat rakennustyöt. Kirvesmies ja putkimies olivat palkallisia, muut työt tehtiin talkoilla. Erkki Sunell asensi taas sähköt. Nuuttijuhlissa 1990 upouudet wc:t eteisen kulmauksissa olivat jo käytössä. Yhtäaikaa wc-tilojen töiden kanssa tehtiin nurkalle iso umpikaivo. Lahtimon Martti oli taas kerran kaivinkoneellaan talkoissa. Keväällä 1993 nikkaroivat Sunellin Erkki ja Reinin Jussi entiseen kellaritilaan komeat paneeliseinät ja säilytyskomeron. Näytelmäpiiri sai näin mukavan lämpiön.

Talo ahkerassa käytössä

Suojapirtillä on ollut alusta asti mukavasti käyttäjiä. Kun avajaisjuhla pidettiin itsenäisyyspäivänä 1969, oli heti kolmen päivän päästä eli 9. joulukuuta pikkujoulujen vuoro ja siitä lähtien on talolla kokoonnuttu yhteisiin tilaisuuksiin.

Lasten pikkujoulukuvia 1970-luvun lopulta.
Kuva: Heikki Mantereen kokoelmat.Lasten pikkujoulukuvia 1970-luvun lopulta. Kuva: Heikki Mantereen kokoelmat.

 Kuva: Heikki Mantereen kokoelmat.Kuva: Heikki Mantereen kokoelmat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

On pidetty syntymäpäiviä, häitä, hirvipeijaisia, on voimisteltu, näytelty, kokoustettu, vietetty marttailtoja, seurakuntailtoja, pidetty maakirkkoa, järjestetty kursseja ja kansalaisopiston piirit ovat myös kokoontuneet talolla.

 

Alkuaikoina kun oli hankittava lisätuloja talon ylläpitokustannuksiin, järjestivät martat iltamia ja tansseja. Ensimmäiset iltamat olivat huhtikuussa 1970, ohjelma oli omasta takaa: Metsälän Ritva, Sunellin Tarja ja Riitta soittivat nokkahuilua, Hilkka Susi esitti murrepakinan, Liisa Harju lauloi ja Ritva Metsälä luki Kyllikki Mäntylän kirjoittaman pakinan. Illan humoristi hauskuutti yleisöä omilla tempuillaan. Välillä jaettiin hiihtojen palkinnot ja lopuksi vielä pienoisnäytelmä "Tulisessa tuskassa”. Ilta päättyi yleiseen karkeloon. Yleisöä oli iltamissa noin 130 henkeä, mikä rohkaisi jatkamaan.

Iltamia, tansseja, naamiaisia, Nuuttijuhlia

Iltamista ja myöhemmin tansseista tulikin martoille hyvä lisätulonlähde, erityisesti Heinäsuon vappuaaton tanssit olivat suosittuja. Joskus oli väkeä jopa yli 200 eli reilusti sen, mitä virkavalta olisi sallinut. Järjestys kuitenkin pysyi aina hyvänä, eikä mitään vahinkoja tai rettelöitä sattunut. Tanssibuumi kesti lähes kymmenen vuotta, sitten tanssien pito loppui.

 

Suojapirtti on myös Heinäsuon näytelmäpiirin "kotitalo". Näytelmä "Remontti" oli ohjelmassa 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa.
Rooleissa vas. Hilkka Virtanen, Aili Siltala, Eino Sunell ja Irja Ingman (ist.).
Kuva: Martti Lahtimon kokoelmat. Suojapirtti on myös Heinäsuon näytelmäpiirin "kotitalo". Näytelmä "Remontti" oli ohjelmassa 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa. Rooleissa vas. Hilkka Virtanen, Aili Siltala, Eino Sunell ja Irja Ingman (ist.). Kuva: Martti Lahtimon kokoelmat.

Ojankorven juoksu oli merkittävä urheilutapahtuma 1970-luvulla. Lopputanssit naamiaisineen järjestettiin usean kerran Suojapirtillä. Heinäsuon näytelmäpiiri on kokoontunut talolla 1970-luvun lopulta lähtien.

Vuodesta 1984 se on järjestänyt säännöllisesti tammikuussa Nuuttijuhlan, joka oli vakiinnuttanut asemansa Suojapirtin isoimpana tapahtumana.

 On Suopirtillä pidetty myös erilaisia vierailuiltamia, välillä on käynyt Mallasjuoman väkeä, välillä pankkilaisia, elakeläisiä ja veteraaneja. Viime aikoina talon käyttö oli vähän hiljentynyt, toivottavasti taas koittaa aika, että taloa käytetään nykyistä enemmän. 1980-luvun puolivälistä alkaen on Heinäsuon Suojapirttikin saanut vuosittain käyttöavustusta Hollolan kunnalta. Se on vähän helpottanut marttojen työtä, kaikkia rahoja ei ole tarvinnut uhrata talon                                                                                                                                                                                  ylläpitämiseen.

 

Suojapirtistä Heinäsuo tunnetaan

Heinäsuon martoilla oli aihetta iloita siitä, että Heinäsuolla oli yksi Suomen harvoista marttataloista. Marttaliitossakaan Helsingissä ei tarkalleen tiedetä, monellako marttayhdistyksellä Suomessa on ikioma seuratalo, mutta varmuudella voidaan sanoa, että näitä on vain muutama. Heinäsuon marttayhdistys on yksi harvoista, joilla on oma "pirtti". Asian arvoa nostaa vielä se, että talo on rakennettu aikana, jolloin yleensä purettiin seurojentaloja.

Annikki Ahola ja rakennusmestari Viljo Rajala muistelivat Suojapirtin rakentamisvaiheita
talon 25-vuotisjuhlassa 6. marraskuussa 1974.
Kuva: Martti Lahtimon kokoelmat. Annikki Ahola ja rakennusmestari Viljo Rajala muistelivat Suojapirtin rakentamisvaiheita talon 25-vuotisjuhlassa 6. marraskuussa 1974. Kuva: Martti Lahtimon kokoelmat.

Toivottavasti myös tulevat sukupolvet osaavat arvostaa kylän yhteistä taloa ja jaksavat pitää siitä huolta. Heinäsuo on kylä, joka on menettänyt rakennemuutoksen myötä kaikki palvelut. Hollolassa tuskin tiedettäisiin mitään Heinäsuosta, jos ei olisi Suojapirttia, kaikkien yhteistä kulttuuritaloa tai kuten joskus leikkisästi on sanottu "ilotaloa" ja erilaisia rientoja siinä ja sen ympärillä.

Heinäsuon Martat lahjoittivat talon vuoden 2008 alusta Heinäsuon kyläyhdistykselle.

 

Teksti: Heikki Mantere

Suojapirtti, marttapirtti