Heinäsuon kyläyhdistys ry

est. 2006

Kyläyhdistyksen toiminta

Heinäsuon kyläyhdistys on perustettu vuonna 2006.
Kyläyhdistyksen päätarkoituksena on toimia Heinäsuon asukkaiden edunvalvojana sekä järjestää koulutusta ja vapaa-ajan toimintaa.
Kyläyhdistyksen hallitus kokoontuu keskustelemaan kylää koskevista asioista aina tarpeen mukaan, noin seitsemän kertaa vuodessa. Yhdistyksen hallituksen jäsenet valitaan vuosittain kyläläisistä.

Hallituksen jäsenet ja heidän yhteystietonsa löydät yhteystiedot-sivulta.

Yhdistys ylläpitää kyläntaloa Suojapirttiä. Talossa yhdistys järjestää myyjäisiä, kirpputoreja, lauluiltoja ja muita tapahtumia. Taloa vuokrataan erilaisiin tilaisuuksiin.


    Heinäsuon kylä Hollolassa

    Heinäsuon kylä, tunnettu myös nimellä Tennilän pysäkki, sijaitsee läntisessä Hollolassa, lähellä Kärkölän rajaa.

    Heinäsuon kylän maisemaa hallitsevat pellot ja metsät, mutta löytyypä täältä muutamia lampiakin, alueella aikoinaan toimineiden tiilitehtaiden jäljiltä.

    Kyläläiset ovat kovin eläinrakkaita ja useammasta pihasta löytyykin kissa, koira tai vaikka kanoja. Ehkä tämä on yksi syy myös siihen, että esim. joutsenet ovat ottaneet Heinäsuon kesäpaikakseen. Kylältä löytyy useampiakin innokkaita hevosharrastajia, jonka vuoksi tiellä voi tulla vastaan  myös hevonen ratsastajineen. Tämä vaikuttava näky kannattaa ohittaa varovaisesti ja hitaasti, ratsastajan ohjeita seuraten.

    Kyläläiset ovat ahkeria talkoolaisia. Esim. kylätalo Suojapirtti pidetään kunnossa talkoovoimin. Kyläläisiltä löytyykin jos jonkinlaista osaamista. Kaikki kyläyhdistyksen tapahtumat järjestetään talkooväen avulla.

    Heinäsuon kyläläiset ovat myös kuuluisia sahdintekijöitä. Hollolan sahtimestaruus on tullut kylään yksitoista kertaa, kolmen eri sahdintekijän voimin.


    Haluatko Heinäsuon kyläyhdistyksen jäseneksi?
    Voit liittyä jäseneksi maksamalla jäsenmaksun 5 €/vuosi, kyläyhdistyksen tilille

    FI36 5611 1620 0680 05

    Kirjoita viestikenttään
    nimi, osoite ja/tai s-postiosoite

    Ilmoitathan kaikkien niiden tiedot, joiden jäsenmaksun maksat.

    Jäsenmaksun voi maksaa myös käteisellä yhdistyksen eri tilaisuuksissa.

    Heinäsuon kyläyhdistyksen jäsenet voivat vuokrata kylätalo Suojapirtin käyttöönsä jäsenhintaan.
    (Jäsenhinta edellyttää kahtena peräkkäisenä, vuokra-ajankohtaa edeltävänä vuotena maksettua jäsenmaksua)


    Huom!

    Keräämme kuvia ja tarinoita vuosien varrelta Heinäsuon kylästä ja Suojapirtistä. Mikäli sinulta löytyy esim. kuvia, voit lähettää niitä osoitteeseen info@heinasuonkyla.fi. Mikäli kuvien siirto sähköiseen muotoon ei onnistu, voit toimittaa kuvat paperisina. 

    Ota yhteyttä kyläyhdistyksen sihteeriin p. 044 3333 666.